Mainos

Heinäluoma: Keskusta yritti kaapata eläkerahat

SDP:n entisen puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle.

Heinäluoma sanoo Itä-Savon ja Länsi-Savon haastattelussa, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta. Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus rahapulassa konfiskoi eli julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi.

SDP ja ay-liike tulkitsivat operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

- Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt, Heinäluoma muistuttaa.

Heinäluoma sanoo haastattelussa myös aikovansa pysyä politiikassa ja SDP:n eturivissä. SAK:n puheenjohtajuutta hän ei lähde tavoittelemaan, vaikka kysyntää olisi ollut.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.