Mainos

Heinäluoma: Nämä ovat eduskunnan loistopuhujat

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sanoo kuuntelevansa melkein 95-prosenttisesti kaikki eduskunnassa käytävät keskustelut.

Hänen mielestään eduskunnasta löytyy muutamia todella hyviä ja lahjakkaita puhujia. Heinäluoma vieraili aamulla SuomiAreenassa Radio Novan Enbuske & Linnanahde -ohjelmassa.

– Tällaisia loistavia puhujia ovat esimerkiksi Ben Zyskowicz, Mauri Pekkarinen ja Timo Soini. Demareista myös Pia Viitanen oli kehittymässä hyväksi puhujaksi, mutta hänet pilattiin ja pantiin hallitukseen, Heinäluoma vitsailee.

Viitanen valittiin asunto- ja viestintäministeriksi kesäkuussa. Ministerin pesti kangistaa Heinäluoman mukaan kenet tahansa.

– Siinä on niin paljon vastuuta, että se on ihan luonnollista, että miettii sanomisiaan - niin se pitää ollakin. Sitten kun tulee virkavuosia lisää, niin tapahtuu muutos, jolloin ihminen alkaa uudelleen rentoutua. Mutta eikö tuo ole ihan järkevää käytöstä, että uudella työpaikalla ollaan hieman varovaisempia.

Heinäluoma pitää yhtenä eduskunnan puhemiehen tärkeänä ominaisuutena edustajia kohtaan puolueettomana pysymisen.

– Puhemiehen pitää kuitenkin miettiä, miten syntyy mielenkiintoinen keskustelu silloin kun debattia käydään. Silloin puhemiehen täytyy miettiä, mitä kukakin ehkä sanoo, jotta se keskustelu menee eteenpäin. Se on joskus vaikea juttu, Heinäluoma kertoo.

Tietyssä mielessä eduskunnassa suositaan joitakin edustajia, mutta se tapahtuu pelisääntöjen mukaisesti.

– Ne saavat puheaikaa suhteellisesti enemmän, joilla on vastuuta tai joilla on tehtäviä ryhmänjohdossa tai aiempaa kokemusta. Tässä eduskunnassa myös ensimmäisen kauden kansanedustajat ovat saaneet enemmän puheaikaa kuin aiemmin. Kun keskustelua on lisätty, on ollut mahdollista antaa enemmän puheaikaa takariviin.

Eduskunnassa puhutaan tietyllä vakiintuneella tavalla ja puheella on aina määräaikansa.

– Puhua pitää pitää kovassa seurassa. Siellä ovat kovalla formularadalla nekin, jotka aiemmin ovat pärjänneet vain maakuntakisoissa, Heinäluoma kuvaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.