Mainos

Heinäluoma: Politiikkaan virtaavaa rahaa rajoitettava

MTV:n Huomenta Suomessa vierailleen kansanedustaja Eero Heinäluoman (sdp.) mielestä politiikkaan tulvivaa rahaa olisi rajoitettava. Heinäluoma pelkää, että rahallinen tuki politiikassa herättää helposti epäilyitä korruptiosta ja rikkaiden suosimisesta.

- Muuten käy niin, että raha käy näyttelemään liian suurta roolia ja tulee ihan perusteltu epäilys siitä, että rahalla ostetaan päätösvaltaa.

Heinäluoma peräänkuuluttaa kampanjabudjettiin jonkilaisia kattoja.

- Jos tulee kattoja, niin se ehdottomasti tarkoittaa sitä, että tämä kohtuullistuu. Rahalla ei pysty vaikuttamaan.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli näkee myös, että rahan osuus vaalityössä olisi pienennettävä, jotta kaikkien mahdollisuus osallistua politiikkaan pysyy tasa-arvoisena.

- Kyllä kansanvaalien ja demokratian kannalta ehdokkaaksi tulemisen kynnys pitää pitää kohtuullisena erilaisilla ihmisillä, että myöskin heikommassa asemassa olevat ihmiset voivat olla ehdokkaana ja voivat tulla jopa valituiksi.

Heinäluoma uskoo, että jopa julkinen puoluetuki on tässä tilanteessa parempi vaihtoehto, kuin yksityiset yritystukijat.

- Kyllä tämä keskustelu osoittaa, että julkinen puoluetuki, niin vastenmielinen ja vähän pidetty kuin se onkin, se on se terveempi vaihtoehto. Siihen ei liity minkäänlaista sidonnaisuutta, muuta kuin äänestäjiä kohtaan, jotka ratkaisevat sen tuen määrän.

Jatkossa Heinäluoma toivoisi yksittäisten henkilöiden panosta politiikkaan pieninä lahjoitussummina.

Katso Eero Heinäluoman ja Timo Kallin haastattelun ensimmäinen osa (Huomenta Suomi 18.9.2009)

Katso Eero Heinäluoman ja Timo Kallin haastattelun toinen osa (Huomenta Suomi 18.9.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.