Mainos

Heinäluoma puoltaa kehysbudjetointia

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on arvostellut kehysmenettelyä liiallisesta tiukkuudesta. Sen mukaan etukäteen budjetille sovittuja raameja ei ole voinut aina mukauttaa muuttuneeseen tilanteeseen.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma on puolustanut eduskunnassa valtion budjetoinnissa viime vuosina noudatettua kehysmenettelyä. Heinäluoman mukaan etukäteen määritellyt kehykset estävät menoista käytävän huutokaupan, koska niissä on loppusumma jo lyöty kiinni. Se antaa myös hankkeille tietyn toteuttamisjärjestyksen.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on arvostellut kehysmenettelyä liiallisesta tiukkuudesta, kun etukäteen budjetille sovittuja raameja ei ole voinut aina mukauttaa muuttuneeseen tilanteeseen. Siihen eivät ole vaikuttaneet edes ennakoitua myönteisemmin kertyneet tulot.

Valiokunnan mielestä määrärahojen uudelleen arviointiin tulisi olla mahdollisuus niissä tilanteissa, joissa määrärahojen lähtötaso on määritelty selvästi liian alhaiseksi. Esimerkkinä ovat liikenneväylien rakentaminen ja kunnossapito. Lisäksi menokehysten sisällä tehdyt säästöt pitäisi voida käyttää kehyskauden menoihin muina vuosina.

Hallituksen talouspolitiikalle hyvä arvosana

Eduskunta kävi tänään palautekeskustelun hallituksen selonteosta, joka koskee valtiontalouden vuoden 2007-2011 kehyksiä. Hallituspuolueiden puhujat antoivat hallituksen talouspolitiikalle hyvän arvosanan, mutta huomauttivat kehysmenettelyn vaikeuttaneen liikenneväylien tarkoituksenmukaista ylläpitoa ja kehittämistä.

Hallitukselta odotetaan uusia päätöksiä liikenneinvestoinneista viimeistään elokuun budjettiriihessä.

Oppositioryhmistä kokoomus vaatii, että ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat säästöt pitää ohjata koulutuksen kehittämiseen. Vasemmistoliiton mielestä ensi vuoden budjettiin suunnitellut säästöt on peruttava.

Vihreät olivat puolestaan tyytymättömiä siihen, ettei hallitus lupaa sitoutua YK:n suositteleman kehitysyhteistyötavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2010 mennessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.