Mainos

Heinonen: Lisääntynyt välinpitämättömyys liikenteessä vakava onnettomuusriski

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen on huolissaan kansalaisten lisääntyneestä välinpitämättömyydestä liikenteessä. Hänen mukaansa välinpitämättömyys johtaa yhä useammin vakaviin onnettomuuksiin. Liikenneministeriö on aloittanut kampanjan, jonka tarkoituksena on vähentää etenkin kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia.

Viime vuonna tieliikenteessä kuoli noin 400 henkeä. Kampanjan tavoitteena on vähentää kuolemaan johtavien vuosittaisten onnettomuuksien määrä alle 250 onnettomuuteen vuoteen 2005 mennessä. Liikenneministeriö on koonnut eri alojen edustajista työryhmiä, jotka pohtivat keinoja, joilla liikenneturvallisuutta voitaisiin lisätä. Työryhmien toimenpide-ehdotukset valmistuvat lokakuussa.

Heinosen mukaan liikenneturvallisuus Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on kansainvälisesti korkealla tasolla. Suomessa turvallisuus on tilastojen mukaan kuitenkin heikompaa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa on tehty laajoja suunnitelmia liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Siellä aiotaan rajoittaa mm. liikennenopeuksia.

Heinosen mukaan Suomessa nopeusrajoituksien alentamisen mahdollisuutta voidaan harkita. Hänen mielestään poliisin valvontaa liikenteessä olisi resurssien mukaan lisättävä.

Ajokortin saaneille tarkastuksia

Heinosen mukaan erityisesti rattijuopumuksesta johtuvat liikennekuolemat koettelevat kansalaisten oikeustajua, joten niiden vähentämiseen olisi päästävä. Ongelmia liittyy myös vasta ajokortin saaneiden aiheuttamiin onnettomuuksiin. Heinosen mukaan meneillään on kokeilu, jossa uusille ajokortin saajille järjestetään ajotaitojen tarkastuksia muutaman vuoden ajan ajokortin saamisen jälkeen.

Autojen liikenneturvallisuuden kehittyminen ei Heinosen mielestä välttämättä johda onnettomuuksien vähenemiseen, vaan se on hänen mukaansa saattanut lisätä välinpitämättömyyttä.

-Kolareita on enemmän, mutta ne eivät uuden turvallisuustekniikan vuoksi ole niin pahoja kuin ennen, sanoo Heinonen. Uusi liikenneturvallisuussuunnitelma valmistunee lopullisesti joulun aikaan, jolloin se menee hallituksen käsiteltäväksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.