Mainos

Helleraja voi tänään ylittyä etelässä – huomenna sade estää helteen tulon Baltiasta

Aamu on valjennut lähes koko maassa poutaisena. Lähinnä Lapissa on saatu sadekuuroja.  Päivän kuluessa maan etelä ja keskiosissa pilvisyys vaihtelee.

– Iltapäivällä kumpupilvisyyttä kehittyy erityisesti etelässä ja idässä. Pilvet voivat paikoin myös lauttaantua, jolloin lämpötilat jäävät 20 asteen vaiheille, ennustaa MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Turusta Lappeenrantaan kulkevalla linjalla helleraja voi ylittyä.

– Aurinkoisimmat seudut löytyvät tänään länsi- ja lounaisrannikolta, Mäntykannas kertoo. 

Pohjoisessa on sen sijaan tänään epävakaisempaa.

– Siellä saadaan monin paikoin sadekuuroja ja ukkonenkin voi paikoin jyrähtää. Runsaimman pilvisyyden alla lämpötilat jäävät alhaisemmiksi.

Mäntykannaksen mukaan Oulun seutuvilla voidaan ehkä päästä 20 asteen tienoille. 

Lauantaina sää muuttuu epävakaisemmaksi suuressa osassa maata. Ukkoskuuroihinkin kannattaa Mäntykannaksen mukaan varautua. 

– Eteläisen Suomen ylle on muodostumassa aaltoileva saderintama, joka erottaa suorastaan tukalan kuuman Baltian ilmamassan meidän vähän viileämmästä ilmasta.

Huomenna etenkin sisämaassa päästään silti yli 20 asteen lämpötiloihin. Helsingin seudulla tulee taas huomenna iltapäivällä runsaastikin vettä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.