Mainos

Hellettä tulossa – kesä alkamassa ensi viikolla

Sää on ennusteen mukaan lämpenemässä kesäisiin lämpötiloihin viikonlopun aikana, ensi viikolla jopa hellelukemille asti. Lämpimään säähän liittyy kuitenkin myös sateita ja ukkosia.

Alkuviikon sateiden jälkeen sää lämpenee.

– Lämpö on valtaamassa koko Euroopan, kun Lähi-idästä ja Etelä-Euroopasta kulkeutuu lämmintä ilmaa kohti Pohjois-Eurooppaa. Nyt näyttää siltä, että helteet ulottuisivat myös Suomeen, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Jo lauantaina Suomen etelä- ja keskiosassa päästään laajalti 20 asteen lukemiin. Sunnuntaina voidaan mitata yli 20 asteen lukemia Oulun korkeudella asti.

– Jos ei vielä sunnuntaina, niin viimeistään alkuviikolla helleraja eli 25 astetta todennäköisesti ylittyy jossain päin Suomea, todennäköisemmin maan itä- ja kaakkoisosasta länsirannikolle ulottuvalla vyöhykkeellä.

– Nyt näyttäisi siltä, että kesä alkaa ensi viikolla. Sää näyttää pysyvän koko viikon kesäisen lämpimänä. Jos aurinko paistaa, hellelukemiin voidaan päästä useana päivänä, ennustaa Aleksi Jokela.

Lämpimän ilman lisäksi tulossa on kuitenkin myös ukkosia ja paikoin rankkojakin sateita.

– Ukkossateita voi syntyä etenkin maanantaista lähtien maan etelä- ja keskiosassa, sanoo Jokela.

Eurooppaan ennustetaan jo tämän viikon loppupuolelle laajalti yli 25 asteen lämpötiloja. Euroopan lämpimimmät paikat ovat Espanjan Aurinkorannikolla sekä aivan Suomen itärajan takana Venäjällä, missä voidaan päästä yli 30 asteen lukemiin.

Terminen kesä alkaa maan eteläosassa keskimäärin toukokuun puolivälin tienoilla tai hieman sen jälkeen. Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi kymmenen asteen yläpuolella.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta ennuste helteistä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.