Mainos

Helsingin ja Sipoon kiista ratkeaa aamulla

Helsinki ja Sipoo ovat kiistelleet jo jonkin aikaa Sipoon lounaisosista. Helsinki haluaa ne itselleen, ja maan hallitus on hyväksynyt pakkoliitoksen.

Korkein hallinto-oikeus antaa aamulla ratkaisunsa Sipoo-päätöksestä. Ratkaisu liittyy valituksiin, jotka on tehty valtioneuvoston päätöksestä muuttaa kuntajakoa Helsingin, Sipoon ja Vantaan kesken.

Valtioneuvosto päätti viime kesäkuussa, että Sipoon lounaisosat ja kaistale Vantaata liitetään Helsinkiin. Päätöksen mukaan Helsinki saa Sipoosta noin 30 neliökilometrin suuruisen osuuden.

Sipoo on vastustanut voimakkaasti alueidensa liittämistä Helsinkiin.

- Olemme varautuneet sekä myönteiseen että kielteiseen päätökseen, mutta samalla toivoen ja uskoen, että olemme vahvoilla, sanoo Sipoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Christel Liljeström MTV:n Huomenta Suomelle.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle on tullut liitoshankkeesta kaikkiaan 25 valitusta. Kaikki valitukset ratkaistaan yhdellä päätöksellä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.