Mainos

Yksi haavoittui ampumisessa Kannelmäessä

Helsingin Kannelmäen ampumatapauksessa on haavoittunut yksi mies. Poliisin mukaan miehellä on jalassa ampumahaava, mutta hän ei ole loukkaantunut vakavasti.

Jalkaan haavoittunut mies tavoitettiin Hämeenlinnanväylältä, ja hänen autostaan löytyi käsiase. Poliisilla ei ole varmuutta, onko kyseisellä aseella ammuttu Kannelmäessä.

Poliisi sai ilmoituksen ennen iltakahdeksaa yhdestä laukauksesta Kannelmäessä. Kun poliisi saapui paikalle Kannelmäen vanhan ostoskeskuksen luo, osalliset olivat ehtineet poistua jo paikalta.

Poliisin tietojen mukaan laukaus liittyi riidanselvittelyyn, johon on osallistunut ainakin kolme miestä. Muita osallisia ei ole tavoitettu.

Poliisin mukaan Kannelmäessä on ammuttu myös grillin seinään, mutta vielä ei ole tietoa siitä, onko sivullisia ollut vaarassa.

Tapauksen kulku on vielä hyvin epäselvä. Poliisi arvioi myöhään illalla, että todennäköisesti ampujaa epäillään ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta ja pahoinpitelystä.   

Olitko paikalla? Lähetä kuva: kuvat@mtv.fi

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.