Mainos

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtuu

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtuu. Kaksi vuotta tehtävää hoitaneen kokoomuksen Harry Bogomoloffin paikan ottaa saman puolueen Jussi Pajunen, päätti Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmä yksimielisesti tänään.

Kauppatieteiden maisteri Jussi Pajunen valittiin tehtävään vuosiksi 2003-2004. Pajunen on toiminut kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana vaalikauden alusta.

Valtuustoryhmän kokouksessa Bogomoloff sanoi, ettei ole käytettävissä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa valittaessa. Hän kuitenkin jatkaa kokoomuksen hallitusryhmässä, jonka kokoonpano pysyy entisellään.

Suorasuisen Bogomoloffin asemasta puolueen valtuustoryhmässä on syksyn aikana käyty paljon keskustelua. Muun muassa hänen mielipiteensä maahanmuuttajista ja terveydenhuollon priorisoinnista ovat ärsyttäneet puoluetovereita.

-Suomalaisessa konsensuspolitiikassa on sangen harvinaista se, että joku niin sanotun suuren ryhmän kärkiedustaja ottaa asioihin kantaa kuuluvasti ja näkyvästi, Bogomoloff sanoi kertoessaan luopumisestaan.

-Tämän vuoksi räväkkä ulostuloni on ollut monelle melkoinen yllätys. Politiikka on kuitenkin kestävyyslaji, eikä lyhyitä vaalispurtteja lukuun ottamatta ole tilaa ylimääräisiin kirikierroksiin, Bogomoloff muotoili.

Bogomoloff on syksyn ajan ollut sivussa kaupunginhallituksen vallankäytön ytimestä, eikä hän ole osallistunut valtuustoryhmien välisiin neuvotteluihin, joissa tärkeistä asioista sovitaan ennen kokouksia.

Pajuselta vapautuva valtuustoryhmän puheenjohtajan paikka meni Jan Vapaavuorelle. Kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa kokoomuksen Suvi Rihtniemi.

19:41

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.