Mainos

Helsingin kaupunki ratkaisisi kerjäläisongelman EU:n tuella

Romanikerjäläisten ongelma pitäisi ratkaista EU:n tuella jäsenvaltioissa, linjaa Helsingin kaupungin asettama työryhmä.

Ryhmän mielestä Helsingin kaupunkia ei voi pitää vastuussa yksittäisen kansanryhmän majoittamisesta ja muusta auttamisesta.

Työryhmä kannattaa Helsingin Diakonissalaitoksen tiloihin perustettavaa matalan kynnyksen yksikköä, jossa tarjotaan Helsingissä tilapäisesti oleskeleville kerjäläisille neuvontapalveluja ja humanitaarista apua.

Työryhmä kuitenkin vastustaa leirien perustamista, koska sen mukaan kokemukset muualla Euroopassa ovat osoittaneet, että leirit ovat syventäneet ongelmaa ja vaikeuttaneet sen ratkaisua. Samalla leirit ovat lisänneet romanien syrjäytymistä ja edesauttaneet slummien muodostumista.

Työryhmä jätti esityksensä Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle tänään. Kaupunginhallitus käsittelee asian kesäkuussa, kun se on saanut lautakuntien lausunnot.

(MTV3 - STT)

Katso Raija Kantomaan juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.