Mainos

Helsingin keskusta rauhallisemmaksi uuden tunnelin myötä

Helsingin keskustan tavara- ja huoltoliikenne yritetään siirtää kokonaan maan alle. Näin keskustaan päästään rakentamaan lisää kävelykatuja. Ensi vuonna käynnistyy suuri tunnelityömaa Ruoholahdesta Kaisaniemeen.

Helsingin ydinkeskustassa viihtyy pian myös jalankulkija. Kadut tukkiva tavara- ja huoltoliikenne pyritään siirtämään maan alle.

Maanalainen verkosto saa puuttuvan yhteyden, kun ensi vuoden alusta käynnistyy suuren tunnelin rakentaminen Ruoholahdesta Kaisaniemeen. Rakennustyöt vievät noin 4-5 vuotta.

Kaksitoista metriä leveä tunneli käy syvimmillään 36 metriä meren pinnan alapuolella. Rakennusurakan hinta on yli 40 miljoonaa euroa.

Kaupunki haluaa hankkeeseen mukaan useita keskustan kiinteistöjä ja yrityksiä. Tunneliprojektiin ovat jo sitoutuneet Stockmann, Sponda, Ateneum ja Helsingin Energia.

Tunnelin ansiosta Helsingin keskustaan syntyy lisää kävelykatuja: Keskuskatu, Erottajan aukio ja osa Kalevankadusta muuttuvat autottomiksi.

Siitä, miten kahden kilometrin pituisen tunnelin kustannukset jaetaan yritysten ja kaupungin kesken, tulee vielä raju vääntö. Haastattelusta kieltäytynyt Stockmannin edustaja korostaa, että kyseessä on ensisijaisesti kaupungin hanke.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 13.05.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.