Mainos

Helsingin Pohjoisrannan öljyvahinko ruuhkautti liikenteen

Helsingin Pohjoisrannassa tapahtunut öljyvahinko ruuhkautti kantakaupungin liikenteen pahasti iltapäivällä.

Autojonot ulottuivat pohjoisessa tuntien ajan vähintään Hakaniemen sillalle asti. Lisäksi poliisin mukaan koko eteläinen kantakaupunki ruuhkautui tärkeän itään lähtevän ulosmenoreitin mentyä tukkoon.

Arviolta satoja litroja hydrauliikkaöljyä pääsi valumaan maahan puoli kolmen aikaan, kun työmaakone putosi kuorma-auton lavalta Pohjoisranta 2:n kohdalla.

Öljy pääsi aluksi leviämään autojen renkaissa noin 300 metrin matkalle. Poliisi sulki kaikki neljä kaistaa liikenteeltä. Etelästä tulleet autoilijat ohjattiin Mariankadulle. Kaupunkiin päin suunnanneet joutuivat ajamaan Kirkkokadun kautta.

Pelastuslaitos ja rakennusvirasto lakaisivat hiekoittamansa, öljyisen tieosuuden. Tien pintaan jäi ohut kerros öljyä, jota ei pystytty poistamaan. Hiekalla päällystetty tie avattiin liikenteelle puoli kuudelta illalla.

Työmaakone putosi kuorma-auton lavalta mutkassa todennäköisesti kiinnikkeiden pettämisen vuoksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.