Mainos

Helsingin rikollisuus kasvussa

Eniten ovat lisääntyneet ryöstöt. Vakavia kultakaupparyöstöjä ei ole kuitenkaan ollut, sillä poliisi on onnistunut estämään muutamia ennalta.

Helsingin rikostilastot ovat kääntyneet alkuvuodesta heikompaan suuntaan. Viime vuoteen verrattuna ovat lisääntyneet erityisesti ryöstöt, pahoinpitelyt ja vahingonteot.

- Näyttää, että rikollisuus on lähtenyt nousuun, Helsingin apulaispoliisipäällikkö Jari Liukku sanoo. Myös poliisin hälytystehtävät ovat lisääntyneet.

Pahoinpitelyt ovat lisääntyneet viime vuodesta 16 prosentilla. Väkivaltarikosyksikön päällikön Kari Tolvasen mukaan pahoinpitelyjen määrä selittyy pitkälti ravintolatappeluiden lisääntymisellä.

- Humalahakuinen juominen on lisääntynyt. Miehet nahistelevat ravintolaillan jälkeen keskenään.

Ryöstöjä tehtiin viime vuoden tammi-maaliskuussa 84 kappaletta ja tänä vuonna 91. Törkeiden ryöstöjen määrä nousi puolestaan 14:sta 27:ään. Synkimpiä alueita ovat ydinkeskusta ja Kallio.

- Erittäin vakavia kultakaupparyöstöjä ei ole kuitenkaan ollut. Olemme onnistuneet estämään pari ennalta, Tolvanen kertoo.

Seksuaalirikosten määrä on noussut 89:stä 181:een. Tolvasen mukaan erityisesti lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat lisääntyneet.

- Kasvu johtuu siitä, että meillä on ollut ryhmä tekemässä paljastavaa tutkintaa netissä. Vaikka luvut ovat synkkiä, niin olisin iloinen siitä, että ne eivät ole enää piilorikollisuuta, Tolvanen muistuttaa.

Uudet viestintävälineet ovat muuttaneet myös seksuaalisen hyväksikäytön muotoja.

- Puskissa vaaniva namusetä on katoavaa kansanperinnettä. Netti ja chatti ovat nykyiset toiminta-alueet, Tolvanen sanoo.

Helsingin poliisi on onnistunut myös paljastamaan jopa sata tapausta, joissa nuorelta on ostettu seksipalveluita.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.