Mainos

Helsingin Sanomat: Salametsästys romahdutti susikannan

Salametsästys on romahduttanut susikannan, kertoo Helsingin Sanomat.

Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos (RKTL) on laskenut, että Suomessa pitäisi olla noin 700 sutta, jos susikannan luontainen kasvu ja kaikki tunnetut kuolemat otetaan huomioon. Viime talvena susia oli kuitenkin vain 150–160.

Laskelman lähtökohtana on talvi 2006–07, jolloin susia oli noin 300.

Luonnollisia syitä susikannan romahdukselle ei lehden mukaan ole. Sudet eivät ole kuolleet tauteihin eivätkä karanneet Venäjälle. Laillisen kiintiön turvin tapettiin viime vuonna 20 sutta.

RKTL:n mukaan susipelko ja susiin liittyvät kielteiset asenteet ovat voimistuneet, koska osa susista on tullut lähemmäs asutusta. Myös riski metsästyskoiran menettämisestä voi lietsoa susivihaa.

Myös Luonto-Liitto on havainnut susivihan kasvaneen. Susi on Suomessa erittäin uhanalainen.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.