Mainos

Helsingin seminaari: Italialle apua pakolaistulvassa?

Pohjois-Afrikan tilanne nostaa paineita jakaa pakolaisten synnyttämää taakkaa. EU-komission odotetaan ehdottavan pian, että EU-maat eivät toistaiseksi palauttaisi heille Italian ja Maltan kautta tulleita turvapaikanhakijoita.

Pohjois-Afrikan tilanteen vuoksi Italiaan ja Maltalle tulee enemmän pakolaisia kuin normaalisti.

– Pohjois-Afrikasta on tullut Eurooppaan noin 22 000 ihmistä. Määrät eivät ole valtavia ainakaan tällä hetkellä, totesi europarlamentaarikko Heidi Hautala (Vihreät) Euroopan parlamentin Helsingissä järjestämässä seminaarissa.

Italialle ja Maltalle määrä on kuitenkin suuri, ja monet kansalaisjärjestöt ovat huolissaan turvapaikanhakijoiden tilanteesta.

– Turvapaikanhakijoiden tilanne Maltalla ja Italiassa on hyvin hankala. Ja jopa niin hankalaa, että joillekin se saattaa vaarantaa ihmisoikeuksia, sanoo Ida Staffans Pakolaisneuvonnasta.

Suomesta toivotaan esimerkkiä

Staffans toivoo, että Suomi näyttäisi esimerkkiä ja luopuisi palautuksista, vaikka kaikki EU-maat eivät tekisi samoin. Hautala on samaa mieltä.

– Olisi hyvä, että EU ja Malta saisivat helpotusta tähän tilanteeseen. Varmasti kaikki tietävät, miten tärkeää on, että Libyasta ja mahdollisesti Egyptistä ja Tunisiasta pakenevat ihmiset saavat jonkinlaista suojelua, kunnes toivottavasti kaikissa maissa päästään rauhalliseen, demokraattiseen kehitykseen, totesi Hautala.

EU-maat noudattavat turvapaikanhakijoiden palauttamisessa Dublinin sopimusta. Sen mukaan Suomi voi palauttaa Italiaan turvapaikanhakijan, joka on tullut EU:n alueelle Italian kautta.

Viime vuonna Suomi palautti Italiaan 258 alun perin sinne saapunutta ihmistä. Italia on yksi merkittävimmistä maista, joihin Suomi turvapaikanhakijoita lähetti.

Suomen pakolaismäärä laskussa

Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on pienentynyt selvästi viimevuosina.

- 2009 oli ennätysvuosi, jolloin tuli noin 6 000 uutta hakijaa. Viime vuonna määrä tippui neljään tuhanteen. Tämän hetken vauhti taitaa olla sellainen, että jos se jatkuu näin, niin tänä vuonna tulee parituhatta hakijaa, kertoi johtaja Pekka Nuutinen Metsälän säilöönottoyksiköstä.

Koska Pohjois-Afrikan tilanteen kehitystä on mahdoton ennustaa, on myös vaikea tietää, miten paljon pakolaisia Suomeen saapuisi, jos palauttamisesta luovuttaisiin. Komisario Juha Holopainen Ulkomaalaispoliisista arvioi, että hakijamäärä voisi nousta Suomessa ennätysvuoden tasolle.

- Jos taaksepäin peilaa, niin hakijamäärä lähti kasvuun nopeasti loppukesällä 2008 ja se oli myös ennätysvuosi tuolla Etelä-Euroopassa. Iso prosentuaalinen osuus (Suomeen tulleista) hakijoista oli sellaisia, jotka olivat jo rekisteröityneet siellä, Holopainen sanoo.

Taakanjako puhuttaa

EU pyrkii yhtenäistämään turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ensi vuonna direktiivipaketilla.

Sovun löytyminen on kuitenkin vaikeaa, koska monessa valtiossa ulkomaalaisvastaisuus yleistyy. Direktiivien tarkoituksena on taata oikeudenmukainen ja samanlainen kohtelu kaikissa EU-maissa.

Samalla käydään keskustelua siitä, miten EU-maiden pitäisi jakaa turvapaikanhakijoihin liittyvää taakkaa. Nykyisin 90 prosenttia kaikista EU:n alueella jätetyistä turvapaikkahakemuksista allekirjoitetaan vain kymmenessä EU-maassa. On selvää, että 17 muuta pääsevät selvästi vähemmällä.

Suomi kuuluu tähän ryhmään.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.