Mainos

Helsingin tuhopoltoista epäilty on poliisin vanha tuttu

Helsingissä tuhopolttojen sarjasta epäiltynä kiinniotettu mies on poliisin vanha tuttu. 

– Hän on ollut tekemisissä poliisin kanssa myös aiemmin, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala sanoo MTV Uutisille.

Hietala ei tässä vaiheessa kerro epäillyn ikää eikä tarkemmin sitä, millaisia tekoja tai rikoksia miehellä on taustalla. 

Poliisi epäilee miestä useista viime aikoina Helsingissä sytytetyistä tulipaloista. Tuoreimmat tahallaan sytytetyiksi epäillyistä paloista roihusivat Ruskeasuolla, Pikku Huopalahdessa ja Kalliossa.

Epäilty otettiin kiinni yhden palopaikan läheisyydestä tiistain vastaisena yönä. Poliisi ei kerro, onko mies kiistänyt vai myöntänyt teot. 

– En ota siihen kantaa. Tutkinta on edistynyt monella linjalla, Hietala sanoo. 

Poliisi ei epäile kiinniotetun miehen sytyttäneen kaikkia viimeaikaisia tulipaloja. Helsingissä on toukokuun alusta lähtien ollut useita selittämättömästi alkunsa saaneita tulipaloja. Poliisi jatkaa sytyttelijöiden etsintää.

Rikosnimikkeinä tutkinnassa ovat muun muassa tuhotyö, törkeä vahingonteko ja vahingonteko.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.