Mainos

Helsingin valtuusto asettui uudelleen Sipoo-päätöksen taakse

Kuntajakoselvittelijä Pekka Myllyniemi antaa tänään selvityksensä Sipoo-jupakasta kuntaministeri Hannes Manniselle.

Helsingin kaupunginvaltuusto on uudistanut esityksensä Sipoon alueiden liittämisestä Helsinkiin.

Aluevaatimuksen vahvistaminen oli niputettu esityslistassa lääninhallitukselle annettavan lausunnon käsittelyyn. Helsinki on esittänyt valtioneuvostolle, että kaupunkiin liitettäisiin niin sanotun Lounais-Sipoon alueet, eli noin 50 neliökilometrin maa-alue Sipoosta.

Valtuuston suurimmat puolueet, kokoomus, SDP ja vihreät pysyivät edelleen esityksen takana. Asiasta tehtiin vastaehdotus, joka kuitenkin kaatui lopulta äänestyksessä luvuin 77-7.

Suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat eivät ihmetelleet sitä, että kesäkuussa tehty päätös tuli uudestaan esille valtuustossa.

-Kokoomuksen näkemyksen mukaan kyse ei ole uudelleenkäsittelystä. Kyse on siitä, että Etelä-Suomen lääninhallitus pyysi asiasta lausuntoa, kokoomuksen Suvi Rihtniemi sanoi.

Myös SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Maija Anttila painotti, että kyseessä on lääninhallitukselle annettavan lausunnon käsittely. Itse yhdeksänkohtaista lausuntoa Anttila piti hyvin perusteltuna ja kattavana.

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otto Lehtipuu ei myöskään pitänyt kerran valtuustossa päätetyn asian uudelleen esilletuomista "ihan tavattomana".

-Tämä on poikkeuksellisen paljon julkisuudessa ollut esitys. Siinä mielessä on ihan paikallaan todeta, että valtuusto on edelleen sen takana.

Valtuusto ei odottanut selvitysmiestä

Pienemmissä ryhmissä aluevaatimuskäsittelyä ei nähty yhtä ruusuisessa valossa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Saarnion mielestä Sipoo-kysymys oli keskiviikkona oikeastaan ensimmäistä kertaa valtuustokäsittelyssä.

-Aiempi käsittely ei ole ollut välttämättä kovin laaja ja demokraattinen. Koko prosessi on mennyt sellaisella vauhdilla, etteivät luottamushenkilöt ole pysyneet mukana.

Niin Saarnio kuin RKP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Birgitta Dahlberg kritisoivat sitä, ettei valtuusto odottanut selvitysmies Pekka Myllyniemen selvitystä, jonka tämä luovuttaa tänään. Otto Lehtipuun mukaan lääninhallitus halusi kuitenkin selvityksen marraskuussa, eikä aikataulusta haluttu lipsua.

RKP asettui eilen edelleen vastustamaan Sipoon alueiden pakkoliittämistä Helsinkiin. Dahlbergin mukaan puolue katsoo, ettei pakkoliitokselle ole olemassa laillisia perusteita.

Kuntajakoselvittelijä Pekka Myllyniemi antaa tänään selvityksensä Sipoo-jupakasta kuntaministeri Hannes Manniselle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.