Mainos

Helsingin yliopisto aloittaa yt-neuvottelut: Jopa 1200:aa uhkaa potkut

Helsingin yliopisto aloittaa kookkaat yt-neuvottelut, joiden vähennystarve on enintään 1 200 henkilöä vuoteen 2020 mennessä.

Tulevalla muutosohjelmalla tavoitellaan 86 miljoonan euron säästöjä, yliopisto tiedottaa kotisivullaan. Yt-menettely koskee koko henkilöstöä.

Yliopiston mukaan hallitusohjelman rahoitusleikkaukset edellyttävät toiminnan sopeuttamista, uudistushankkeita ja aktiivista uusien rahanlähteiden etsintää. Sopeuttaminen ei onnistu ilman henkilöstövähennyksiä.

– Tärkein tavoitteemme on säilyttää laadukas opetus ja tutkimus, sanoo yliopiston hallituksen puheenjohtaja Jaana Husu-Kallio tiedotteessa.

Yliopiston hallitus käsitteli keskiviikkona hallitusohjelman vaikutuksia yliopiston rahoitukseen.

Yliopiston mukaan lopulliseen sopeutustarpeeseen vaikuttaa se, kuinka hyvin yliopisto onnistuu uusien tuottojen hankinnassa sekä se, poistuuko apteekkikompensaatio, jonka vaikutus on 29 miljoonaa euroa vuodessa.

Helsingin yliopiston rehtorin Jukka Kolan mielestä yliopiston on sopeuduttava muutokseen.

– Ministeriöltä saatava perusrahoitus vähentyy todennäköisesti pysyvästi. Siksi meidän on etsittävä uusia, täydentäviä rahanhankintamuotoja ennakkoluulottomasti.

Yliopistosta kerrotaan, että se hakee uusia tuottoja aiempaa tehokkaamman kansainvälisen tutkimusrahoituksen haun, varainhankinnan ja yritysyhteistyön kautta. Se valmistautuu myös perimään lukukausimaksuja EU- ja ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.