Mainos

Helsingissä räjähti kerrostaloasunnossa – "Ilmeisesti kaasuräjähdys"

Kaasun epäillään aiheuttaneen räjähdyksen kerrostalossa Kalliossa Helsingissä, kertoo MTV Uutisten toimittaja.

Kyseisessä kerrostalossa asuva toimittaja Juulia Jaulimo oli palaamassa kotiin kello 21 jälkeen, mutta ei päässyt asuntoonsa.

– Poliisi ei osannut arvioida milloin taloon pääsee sisälle. Poliisin mukaan kyseessä epäillään olleen kaasuräjähdys. Talo on rakennettu 1920-luvulla, ja monessa asunnossa on käytössä kaasuhella.

– Paikalla oli ambulanssi, jossa oli pahoin palanut mies, kertoo Jaulimo.

Paikalla on useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja kaksi ambulanssia.

Tulipalo syttyi neljännen kerroksen asunnossa Fleminginkadun ja Franzeninkadun risteyksessä. Pelastuslaitoksen mukaan osa rakennuksen asukkaista evakuoitiin.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.