Mainos

Helsingissä toiseksi paras julkinen liikenne Euroopassa

Helsinki on sijoittunut toiseksi 15 maan autoliiton tekemässä tutkimuksessa, jossa vertailtiin 23 eurooppalaisen kaupungin julkista liikennettä.

Edelle nousi vain München Saksasta.

Helsinki sai kaikista arviointiperusteista vähintään hyvän arvosanan.

Tutkimuksessa kiitettiin Helsingin julkisen liikenteen olevan nopeaa keskustan ja kantakaupungin, kaupungin laitamien ja keskustan sekä naapurikuntien ja Helsingin keskustan välillä. Myös nopeaa yhteyttä lentokentälle pidettiin hyvänä.

Kehuja saivat myös monipuoliset lippuvaihtoehdot, mahdollisuus ostaa lippuja matkapuhelimella ja lippuautomaattien yhteydessä olevan informaation monikielisyys.

Helsingin julkisen liikenteen heikkoudeksi koettiin se, ettei näkövammaisille ole pysäkeillä kohoviivamerkintöjä. Matka-ajat puuttuvat pysäkeiltä ja lisäksi miinusta tuli siitä, ettei seuraavaa pysäkkiä ilmoiteta linja-autoissa näytöllä tai kuuluttamalla. Internetin Reittioppaan aikataulujen yhteydessä ei ole matkan hintatietoja.

Kaiken kaikkiaan 23 testatun kaupungin julkisesta liikenteestä löytyi yksi erittäin hyvä, yksitoista hyvää, yhdeksän tyydyttävää, yksi huono ja yksi erittäin huono.

Münchenin ja Helsingin jälkeen kolmanneksi sijoittui Wien Itävallasta. Huonoin julkinen liikenne löytyi puolestaan Zagrebista Kroatiasta, jossa yhteydet ja informaatio olivat huonoja ja matkustaminen hidasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.