Mainos

Helsinki juhli 450-vuotispäiväänsä

Koleasta säästä huolimatta Helsingin 450-vuotispäivää juhlittiin eilen sankoin joukoin aamusta iltaan. Ydinkeskustassa kymmenet tuhannet ihmiset viettivät rennosti ja sivistyneesti sujunutta juhlapäivää.

Kunnialaukaus

Pelkästään pääjuhlapaikan Senaatintorin ohjelmaa seurasi tuhatpäin väkeä. Karnevaalien kohokohta koettiin illansuussa, kun kansa kerääntyi kadunvarsiin seuraamaan kahta juhlakulkuetta. Ihmiset pitivät näkemästään. Yleisö puhkesi usein spontaaneihin aplodeihin, kun historiallinen kulkue toi kadulle leipävasuja kantavat talonpoikaisnaiset, hoviväen menuetin pyörteissä tai Ruotsin armeijan äkseeraavat sotilaat.

Lähemmäs nykypäivää tultaessa nähtiin muun muassa lakkoilevia työläisiä, stadin kundeja ja Kekkosen valitsijamiehiä. Ja loppupuolella esimerkiksi vuoden 1995 lätkäjuhlat. Merkkihenkilöitä vilahteli matkassa. Heitä riitti Helsingin perustamiskäskyn antaneesta Kustaa Vaasasta kenraalikuvernööri Bobrikovin ampujaan Eugen Schaumaniin. Tai nyrkkeilijä Gunnar Bärlundista Kulttuuritalolla aikoinaan kitaroineeseen Jimi Hendrixiin.

Kaupungin kulkueessa ilakoi väkeä kaupungin virastoista ja muista toimijoista, kuten seurakunnista, poliisista ja kansalaisjärjestöistä. Kiinteistövirasto sambasi, työväenopisto jorasi futuristista rap-musiikkia ja niin edelleen.

Valinnan varaa oli


Tapoja viettää Helsinki-päivää oli yhtä monta kuin viettäjiäkin. Peruskaavaa noudatti Riikka Piekkala, joka oli istahtanut Iida- ja Aino-tyttäriensä kanssa Tuomiokirkon portaille seuraamaan ohjelmaa ja kulkueita.

-Kiertelimme ensin Esplanadilla ja kävimme Kauppatorilla syömässä. Sitten tapasimme ystävät ja tulimme yhdessä Senaatintorille, äiti-Piekkala selvitti. Erityisesti valtaisan ohjelmatarjonnan jokaiselle jotakin -periaate sai perheeltä suurta kiitosta. Hietalahden torin nuortenjuhlan valitsivat 23-vuotiaat Ulmu ja Minttu. Tosin he seurasivat vain Arto Muna ja Millennium-orkesterin esityksen, jonka jälkeen tytöt siirtyivät kulkueita katsomaan. -Kerrankin on kulkueita, jotka on suunnattu kaikille, eikä mitään tonttuparaateja, kuului arvio. Hietalahden juhlien hyytynyt tunnelma sai tytöiltä kuitenkin moitteita.

-Me luultiin, että siellä olisi tanssit, joten yritimme tanssia. Meidät käskettiin kuitenkin heti pois, kun oltiin kuulemma tiellä.

Mukana myös Ruotsin kuninkaalliset

Victoria-prinsessa

Naapurimaan kuninkaalliset seurasivat Helsinki-päivän avausta kauppatorilla. Paikalla oli yleisöä lähes 5 000. Kuningas avasi myös Ruotsin kuninkaiden Suomen-matkoista kertovan näyttelyn. Helsingin kaupunki on kutsunut syntymäpäiväjuhlilleen myös kaupunginjohtajia yhteistyökaupungeista ja toisista kulttuurikaupungeista.

Illalla Helsingin ydinkeskustaa halkoi kaksi kulkuetta, jotka kertoivat kaupungin historiasta ja nykypäivästä. Kulkueiden antia seurasivat myös kutsuvieraat, Ruotsin kuninkaalliset etunenässä. Kaupunki tarjosi kaupungintalossa päivän päätteeksi päivälliset 240 hengelle. Päivällisen jälkeen kuninkaalliset vieraat Ruotsin
kuningaspari ja kruununprinsessa lähtivättakaisin Tukholmaan.
.

Kaarle ja Victoria

Helsinki-vauva on poika

Ensimmäinen 450-vuotiaaseen pääkaupunkiin syntynyt helsinkiläisvauva on poika. Anne Ankeroiselle ja Timo Almille syntyi poika Kätilöopistolla kello 1.22 aamuyöstä. Pienokaisen strategiset mitat olivat 2,6 kiloa ja 47 senttiä. Äiti ja poika voivat mainiosti. Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen kävi onnittelemassa Helsinki-vauvaa aamupäivällä. Syntymänsä kunniaksi poika saa Helsinki-aiheisen potkupuvun sekä 1 000 markan lahjasekin, joka lahjoitetaan heti kun hänet on kastettu tai merkitty väestörekisteriin.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.