Mainos

Helsinki julkaisi pysäköintioppaan

Opas on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja se sisältää kaiken tiedon, mitä Stadissa pysäköidessä tarvitsee tietää.

Enää ei tarvitse jännittyneenä ajella keskustan katuja parkkitilaa etsien, sillä Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta on julkaissut pysäköintioppaan Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä.

16-sivuiseen oppaaseen on koottu kaikki tieto mitä autoa pysäköidessä tarvitsee. Kaiken lisäksi uuden oppaan takakannessa on ihka oikea pysäköintikiekko!

Nyt myös kaupungissa vierailevat saavat opastusta Stadissa parkkeeraamiseen, sillä esitteen karttaosaan on merkitty keskustan maksuvyöhykkeet, pysäköintilaitokset ja niiden sisäänajokohdat.

Autokoulun aikanaan suorittaneille opas tarjoaa muistinvirkistystä esittelemällä tärkeimmät pysäköintiä ohjaavat liikennemerkit sekä ohjeet asukas-, veteraani- ja liikkumisesteisten pysäköintiin. Homma sujuukin kunhan vielä taskuparkki- ja peruutustekniikka ovat kunnossa.

Koska autojen ja liikenteen määrä Helsingissä on kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa, opas rohkaisee jättämään oman auton liityntäpysäköintipaikkaan, ja jatkamaan kohti ydinkeskustaa vaikkapa metrolla tai linja-autolla.

Pysäköintiopas on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Esitteen voi noutaa maksutta rakennusviraston asiakaspalvelusta, Pohjoinen Makasiinikatu 9 sekä kaupungin Matkailutoimistosta, Pohjoisesplanadi 19.

Sujuvaa pysäköintiä Helsingissä -esitteeseen voi tutustua myös pdf-muodossa osoitteessa: www.hkr.hel.fi/pysakointi

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.