Mainos

Helsinki-Vantaan yöliikenteeseen tulee rajoituksia

Helsinki-Vantaan lentokentän yöliikenteeseen tulee rajoituksia.

Uusi ympäristölupa edellyttää, että yöliikennettä ja sen aiheuttamaa melua on rajoitettava. Lisäksi lentokentän on vähennettävä vesiin kulkeutuvia päästöjä.

Finavian mukaan muutos vaikuttaa lähinnä rahtilentoyhtiöiden aikatauluihin.Valtaosa kaukoliikenteestä tapahtuu iltapäivisin ja illalla ennen puoltayötä.

– Maakuntien, Euroopan ja Aasian välinen liikenne voi jatkua entiseen tapaan ja sitä voidaan kehittää edelleen, sanoi Finavian ympäristöjohtaja Mikko Viinikainen.

Lentomelu kuitenkin vähenee hieman. Meluisimmat kauko- ja rahtiliikenteen koneet eivät saa laskeutua Helsinki-Vantaalle yöllä puoli yhden ja puoli kuuden välillä. Laskeutumisten määrä ei myöskään saa kasvaa nykyisestä.

Rajoitukset tulevat voimaan vuonna 2013.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.