Mainos

Helsinkiin halutaan maailman paras kirjasto

Helsinki jatkaa tosissaan töitä kirjaston saamiseksi pääkaupungin ytimeen. Tänään kaupunginjohtaja Jussi Pajusen asettama selvitysmies Mikko Leisti esitti oman näkemyksensä keskustakirjastosta: tavoitteena on aivan uudenlainen "tiedon, taitojen ja tarinoiden kohtauspaikka" ja maailman paras kirjasto.

Leisti lähtee siitä, että pääkaupungin keskustakirjasto on kansallinen hanke. Mukaan hän toivoo valtiota ja pääkaupunkiseudun muita kuntia.

Uudenlaiselle kohtauspaikalle tilaa tarvittaisiin noin 25 000 neliötä. Töölönlahdella sijaitseva Finlandia-talo on noin 18 000 neliötä ja Sanomatalo noin 40 000 neliötä.

Keskustakirjaston tilasta hieman vaille puolet menisi kirjastolle. Loppu varattaisiin kansalaisten kokoontumistilaksi ja oheen tuleville muille palveluille. Ajatuksia ja ideoita Leisti on hakenut tutustumalla muun muassa amerikkalaisen Seattlen ja Amsterdamin kirjastoihin.

-Sen pitää olla merkityksellinen paikka jokaiselle suomalaiselle, Leisti summasi.

Keskustakirjaston lasketaan maksavan noin 100 miljoonaa euroa. Leistin ajatuksena on, että uusi rakennus olisi kansalaisten käytössä Suomen täyttäessä 100 vuotta 2017. Jos valmistumisaikataulusta halutaan pitää kiinni, ratkaisuja pitäisi tehdä tänä vuonna.

Uudessa kirjastossa ennustetaan käyvän noin 1,5 miljoonaa kävijää vuodessa. Päivää kohden se tekisi noin 5000 kävijää.

Leisti neuvoo suunnittelemaan keskustakirjaston kahdessa vaiheessa. Ensin työryhmä pistäisi paperille tarpeet. Samalla ratkaistaisiin sijaintipaikka. Leisti itse ehdottaa kolmea vaihtoehtoa: Töölönlahtea, Lasipalatsin aluetta tai Postitaloa. Vasta sen jälkeen edessä olisi rakennuksen suunnittelu.

Helsingin nykyinen pääkirjasto valmistui Pasilaan vuonna 1986.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.