Mainos

Helsinkiin rakennetaan osin maanalainen ampumakeskus

Valtio tukee liikuntapaikkojen rakentamista 26 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Matinkylän uimahalli Espoossa on kunnallisista hankkeista suurin, ja uutena hankkeena valtion tuen piiriin on hyväksytty sisätiloihin rakennettava ampumakeskus Helsingin Kivikkoon.

– Usko liikuntapaikkojen rakentamisella saavutettavista terveydellisistä vaikutuksista on kunnissa vahva tiukoista taloudellisista ajoista huolimatta, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) taustoittaa ministeriön tiedotteessa.

Valtakunnallisesti merkittävistä hankkeista Mäkelänrinteen palloilu- ja monitoimihalli Helsingissä, KymiRing moottoriurheilukeskus Iitissä ja Tampereen monitoimiareena olivat mukana jo edellisessä rahoitussuunnitelmassa.

Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaa varten on varattu 25,9 miljoonan euron vuosittainen määräraha vuosille 2016-2019.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.