Mainos

Helsinkiin rakennettiin puolet luvattua vähemmän

Pääkaupunkiseudulla rakennettiin viime vuonna vain runsaat puolet niistä asunnoista, jotka kunnissa luvattiin rakentaa.

Helsingin seudun kunnat tekivät vuosi sitten valtion kanssa aiesopimuksen, jossa ne sitoutuivat tuottamaan vuosittain yli 13 000 asuntoa.

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan oli selvää, että sopimuksen alkuvuosista tulisi hankalia.

- Nyt niistä tuli vielä vaikeampia tämän talouskriisin takia, hän sanoo.

Tavoiteluvuista jäätiin viime vuonna varsin kauas.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sitouduttiin aiesopimuksessa rakentamaan 9 500 asuntoa vuodessa, viime vuonna niitä valmistui vain 5 500.

Vain kolme kuntaa ylsi lähelle tavoitetta. Heikoimmissa kunnissa tavoitteesta toteutui alle puolet.

Tämä vuosi näyttää vielä huonommalta.

Asuntoministeri tapaa lähikuukausina kaikki aiesopimuksen allekirjoittaneet kunnanjohtajat. Ministeri perää kunnilta aktiivisuutta vuokra-asuntojen rakentamisessa.

- Nyt on äärimmäisen tärkeää, että kaikki kunnat huolehtivat vuokra-asuntotuotannosta, joka on täysin kuntien käsissä, Vapaavuori linjaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.