Mainos

Helsinkiläinen, älä valita: Täällä päin Suomea on pakkasta kesälläkin

Suomen kesä ei ole ollut kovin lämmin, mutta muutamastakin hellepäivästä kannattaa olla tyytyväinen. Suomesta – ja maailmalta – löytyy paikkoja, joissa kesän keskilämpötila ei välttämättä yllä edes 15 asteeseen.

Ilmatieteenlaitos on kerännyt vuodesta 1961 tilastoja Suomen keskilämpötiloista. Viiden vuoden takaisien kesien keskilämpötilojen valossa Lapin yläosan ja Suomineidon käsivarren asteet ovat sellaisia, että muun Suomen ei juuri pitäisi valittaa.

Esimerkiksi Kilpisjärven ja Haltin alueella kesän keskilämpötila vuosien 2010-2014 aikana on ollut vaivaiset 8,7 astetta. Lumet lähtevät alueelta kesäkuun alussa – jos silloinkaan.

Kilpisjärvelle onkin muodostunut perinteeksi Juhannushiihto-tapahtuma, joka järjestetään Saana-tunturilla. Vuoden 2014 kesäkuussa Suomen alin lämpötila oli Saana-tunturissa, missä mitattiin 13. kesäkuuta -3,5 astetta.

Käsivarren vähähelteisistä kesistä ovat saaneet osansa myös muut alueen pitäjät. Enontekiön Ropijärvenperä osuu Ilmatieteenlaitoksen kartassa juuri siihen kohtaan, jossa viiden kesän keskilämpötila jaksaa kivuta ainoastaan 10,3 asteeseen. 

Utsjoen lähettyvillä ei ole ollut sen riemukkaampaa: vuosina 2010-2014 alueen keskilämpötila oli kesällä 10,6 astetta.

Vuonna 2013 tapahtui kuitenkin jotain poikkeuksellista: toukokuun alussa Utsjoen Kevolla mitattiin -9,7 astetta, ja paikkakunta oli Suomen kylmin. Kuun lopussa taas mittari sai lukemiksi 30,5 astetta plussaa. Kyseessä oli lämpöennätys, ja Utsjoki oli sen hetken lämpimin paikka Suomessa.

Keskilämpötilasta päätellen helteet eivät kuitenkaan jatkuneet kovin kauaa, vaan pikkuhiljaa palattiin lähemmäs kylmimmän kunnan titteliä.

Käsivarrelta laskeuduttaessa keskilämpötilat alkavat kohota hieman, sillä Rovaniemen tuntumassa päästiin vuosien 2010-2014 aikana jo 14,3 asteeseen. 

Jos vertailun vuoksi katsotaan Suomen muiden paikkakuntien keskilämpötiloja vuosilta 2010-2014, ei valittamista juuri pitäisi olla: Helsingin lähialueilla on nautittu viime kesinä keskilämpötilaltaan 17,3-asteisia kesiä. Porissa keskilämpötila on ollut 16,4 astetta ja Lieksassa 15,5 astetta.

Pohjois-Suomessa kesäkuu ei lämmittänyt

Tänä vuonna kesäkuun keskilämpötila ei ole noussut missään erityisen mairitteleviin lukemiin, mutta Kilpisjärven alue ei taaskaan aiheuta kateutta: siellä kesäkuun 2015 keskilämpötila oli 4,1 astetta.

Lämpimintä kesäkuussa oli Helsingin ja Kouvolan alueilla, missä keskilämpötila ei myöskään päätä huimaa, mutta se kipusi kuitenkin 13,4 asteeseen. 

Tutkijat eivät pääse kehuskelemaan helteillä

Jolleivat Lapin asteet vielä saa tuntemaan iloa pienemmistäkin lämpölukemista, voi yrittää asettua tutkijoiden asemaan. Itäisellä Antarktiksella sijaitsevan Vostokin tutkimusaseman tutkijat viettävät elokuussa vuoden kylmintä kuukautta.

Alueella tilapäisesti majoittuvat venäläiset, yhdysvaltalaiset ja ranskalaiset tutkijat värjöttelevät tällä hetkellä noin -64 asteen lämpötilassa.

Myös toisen tutkimuskeskuksen, Summit Campin, tutkijat viettävät kesäkuukaudet pitkälti sisätiloissa. Maantieteellisesti Grönlannin keskustassa sijaitsevalla alueella on kesä- ja -heinäkuussa noin -11 astetta.

Alaskan Yukonin alueen noin 33 900 asukasta ovat tottuneet kylmiin kesiin: Yukonissa on mitattu kesällä jopa -40 astetta, ja -22 astetta on normaali kesälämpötila.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.