Mainos

Helvetin enkelit kääntyivät rajalta

Moottoripyöräjärjestö Helvetin enkelien jäseniä on käännytetty myös tänään Suomen rajoilla. Rajavartiolaitos on käännyttänyt rajoilla tähän mennessä 14 Hämeenlinnaan matkaavaa Helvetin enkeliä. Lisäksi kaikkiaan 30 motoristia kääntyi tänään vapaaehtoisesti takaisin, kun heille kerrottiin tullin tehotarkastuksista.

Käännytykset perustuvat muiden maiden poliiseilta saatuihin tietoihin motoristien rikollisesta menneisyydestä. Käännytetyt ovat muun muassa syyllistyneet vakaviin väkivalta- ja huumerikoksiin.

Helvetin Enkelien ensi viikonlopun kokoontumiseen Hämeenlinnassa odotellaan useaa sataa motoristia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.