Mainos

Helvetinenkeleitä käännytettiin rajalta

Moottoripyöräjärjestö Helvetin Enkelien Hämeenlinnan viikonloppuiseen kokoukseen matkaavia motoristeja on käännytetty Suomen rajalta. Käännytettyjä oli tähän aamuun mennessä kuusi.

Helvetin enkeleitä (arkistokuva)

Käännytetyt ovat syyllistyneet vakaviin väkivaltarikoksiin ja huumerikoksiin. Yksi käännytetyistä syyllistyi Suomessa rattijuopumukseen, lisäksi saapuvilta on löydetty yksi anastettu moottoripyörä. Käännytykset toimeenpannaan sillä perusteella, että henkilöiden arvellaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta Suomessa oleskelunsa aikana.

Ulkomaalaislain mukaan maahantulija saadaan käännyttää, jos hänen voidaan tuomitun vapausrangaistuksen tai muutoin perustellusti olettaa syyllistyvän vakavaan rikokseen. Käännytysperusteeksi hyväksytään myös se, että hänen voidaan katsoa vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta. Rajavartiolaitos odottaa lisää jengiläisiä saapuvaksi pitkin viikkoa. Eniten helvetinenkeleitä arvellaan saapuvan loppuviikolla. Moottoripyöräjengin kokous Hämeenlinnan Vanajanlinnassa alkaa perjantaina.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.