Mainos

Hemilä asettaa Norjalle takarajan ylihuomiseksi

Maatalousministeri Kalevi Hemilä odottaa Pohjoismaiden välisen rajakaupan jatkuvan ilman rajoituksia. Neuvotteluja Ruotsin ja Norjan kanssa ei ole käyty hyvässä, mutta sentään rakentavassa hengessä, sanoi Hemilä Verkkouutisten haastattelussa.

Hän ei vielä halunnut kertoa, mihin toimiin Suomi ryhtyy, jos torstaiset neuvottelut Ruotsin ja Norjan kanssa eivät johda tuloksiin. Perjantaita Hemilä kuitenkin luonnehti Norjan osalta ehdottomaksi takarajaksi.
-Tornionjoella ja Tenojokilaaksossa vapaata kauppaa on käyty vuosikymmenet, ja sitten kun Schengenin sopimus tulee voimaan, mätkitään tällaiset rajoitukset.

- En ymmärrä tätä lainkaan, Hemilä arvosteli. Elintarvikkeiden kaupallinen tuonti Suomesta sallittiin uudelleen kuluneella viikolla. Rajakauppa ja matkailijoiden mahdollisuus elintarvikkeiden tuontiin Suomesta on kuitenkin edelleen kielletty.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.