Mainos

Hemilä varoittaa lupailemasta liikoja

TT:n tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä varoittaa uusien palvelujen esittämisestä tai edes niiden toivomisesta.

TT:n tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä varoittaa lupailemasta uusia hyvinvointipalveluja. Yleisradion Lauantaiseurassa Hemilä sanoi, että nykyisten palvelujen ylläpitämisessä on aivan riittävästi haastetta.

-Meillä on huolestuttavan paljon sellaisia kannanottoja, että haluttaisiin uusia hyvinvointipalveluja. Talouden realiteetit huomioon ottaen jo olemassa olevien hyvinvointipalvelujen laadun ja tason ylläpitämisen osalta on ongelmia. Kyllä minä varoittaisin uusien palvelujen esittämisestä tai edes toivomisesta.

Hemilä uskoi, että palveluja voidaan parantaa myös veroalennusten yhteydessä. Oikealla tavalla tehdyt veroratkaisut ja elvyttämistoimet luovat talouteen dynamiikkaa, sanoi Hemilä, joka siirtyy TT:n toimitusjohtajaksi Elintarviketeollisuuden liiton johdosta.

Hemilä ei suostunut ottamaan kantaa tulevaan hallituspohjaan vaan sanoi etujärjestön haluavan tulla toimeen kaikkien hallitusten kanssa.

Seuraavalta hallitukselta Hemilälle viestitti, että ehdotukset yritysverotuksen tiukentamiseksi ovat nykytilanteessa hyvin vaikeita elleivät jopa mahdottomia. Hän toivoi hallitukselta toimia talouden piristämiseksi. Matalan tuottavuuden aloilla pitäisi voida harkita mahdollisuutta työn sivukulujen alentamiseen, elleivät palkat jousta alaspäin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.