Mainos

Hengenvaarallinen leikki autoteillä - lapset roikkuvat bussin takapuskurissa

Muutama autoilija on joskus saattanut hieraista silmiään, kun on nähnyt linja-auton lähtevän pysäkiltä. Takapuskurissa on voinut nimittäin roikkua lapsi.

Takapuskurissa kiinni roikkuminen on tuttu ilmiö linja-autoliikennöitsijöille ympäri Suomea.

– Jokaisessa sukupolvessa joku keksii kokeilla sitä vaarallista leikkiä. Jokainen pidempään kuljettajana ollut tietää ilmiön, kertoo Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän tiedotuspäällikkö Sari Kotikangas.

Leikki on vaarallinen. Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen korostaa, että autotiet eivät ole leikkialueita.

– Vanhemmat eivät voi jokaista asiaa kieltää erikseen. Eihän sitä edes tiedä, mitä lapsen päähän voi tulla, mutta korostan silti kasvatusvastuuta. Viesti pitäisi kulkeutua lapselle, että tielle ei ole mitään asiaa leikkimään. Lapselle pitäisi olla itsestäänselvyys, että hauskoja paikkoja löytyy muualta kuin ajotieltä.

Kuljettaja ei näe taakse

Turun seudulla liikennöivän Linjaliikenne Muurinen Oy:n ajojärjestelijän mukaan bussin perään lähdetään erityisesti talvella.

– Talvisin, kun tiet ovat liukkaita ja linja-autot liikkuvat joillain reiteillä hitaammin. Silloin viikarit ottavat puskurista kiinni ja luistelevat perässä. Linja-autot onneksi tehty niin, että meillä ei esimerkiksi puskurin päälle pääse kiipeämään, kertoo Linjaliikenne Muurisen ajojärjestelijä Seppo Heinonen.

Myös Jyväskylän Liikenne Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Rauniolle ilmiö on tuttu.

– Joskus olen näistä kuullut. Onneksi ei ole täällä yleinen vaiva.

Viimeksi eilen Vantaalla kaksi poikaa oli roikkunut liikkuvan bussin takapuskurissa Kulomäentieltä Sipoontielle. Pojat hyppäsivät kyydistä vauhdissa ja toinen pojista osui perässä ajaneen pakettiauton etuoveen. Pojat pakenivat metsään tapauksen jälkeen. Poliisi on pyytänyt asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.

Linja-auton kuljettajan keinot ovat vähissä, jos lapsi leikkimielellä roikkuu puskurissa.

– Ongelmana ja vaarana on juuri se, että kuljettaja ei näe mitä takapuskurissa tapahtuu. Yleensä vasta takana oleva autonkuljettaja huomaa tämän, Kotikangas kuvailee.

– Kuljettaja, jos tämän toiminnan huomaa, niin täytyy yrittää pysähtyä, jotta toiminta loppuu. Usein takana oleva auto vilkuttaa valoja, jolloin jo tietää, että siellä on joku kiinni, Heinonen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.