Mainos

Onnettomuus viivästyttää pääradan junaliikennettä koko illan

Pääradan junaliikenne myöhästelee koko illan ajan onnettomuuden vuoksi. 

Ihminen jäi junan alla Puistolan aseman kohdalla kello 16:n aikoihin. Pelastustoimien ajan Malmi-Tikkurila-välillä oli käytössä neljästä raiteesta vain kaksi, ja junat käytännössä seisoivat jonossa Pasilan ja Tikkurilan välillä.

Liikenneviraston rataliikennekeskuksen mukaan kaikki raiteet saatiin avattua junaliikenteelle kello 17 jälkeen. Myöhästymiset jatkuvat kuitenkin vielä kerrannaisvaikutusten vuoksi useita tunteja.

Käytännössä onnettomuuden vaikutukset viivästyttävät sekä Helsingin paikallisjunien että pääradan kaukojunien liikennettä koko illan ajan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.