Mainos

Henkilöauto ajautui rekan tielle Ylihärmässä – henkilöauton kuljettaja kuoli

Henkilöauton kuljettaja on kuollut nokkakolarissa Ylihärmässä. Turman toisena osapuolena oli rekka.

Turma sattui tiellä numero 19 kolmisen kilometriä Ylihärmästä Kauhavan suuntaan noin aamukuudelta. Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuushetkellä sää oli kuiva.

Henkilöauto ajautui jostain syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen kuorma-auton keulaan. Törmäyksen voimasta henkilöauto suistui ojaan. Myös kuorma-auton vetoauto ajautui ojaan, mutta perävaunu jäi osittain tielle.

Surmansa saanut kuljettaja oli 32-vuotias seinäjokelainen mies. Henkilöautossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita matkustajia. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut turmassa.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa. Onnettomuuskohdalla tie on osaksi suljettuna raivaustöiden ajan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.