Mainos

"Henkilökunnan mielenilmaus" sotki laukkujen käsittelyn Helsinki-Vantaalla

Lentomatkustajat joutuivat iltapäivällä odottamaan matkatavaroidensa luovutusta jopa kaksi tuntia Helsinki-Vantaan lentokentällä. Myös lähtevien laukkujen käsittely ruuhkaantui, kun neljännes matkatavaroita käsittelevistä työntekijöistä oli ilmoittautunut sairaaksi.

- Kyllähän tässä täytyy olla kyse jonkinlaisesta mielenilmauksesta, sanoo laukkujen käsittelystä vastaavan Northportin toimitusjohtaja Jukka Hämäläinen.

Northport on Finnairin tytäryhtiö, jossa on käyty yhteistoimintaneuvottelut henkilökunnan vähentämiseksi.

Hämäläisen mukaan ruuhka helpottui illaksi.

- Mutta matkustajat joutuivat kyllä odottamaan lähtöaulassa kohtuuttoman pitkään meidän sairastelujemme takia.

Hämäläinen sanoo pitävänsä henkilökunnan kanssa aamulla kokouksen tilanteen ratkaisemiseksi. Huomenna viivästelyä ei hänen mukaansa ole näköpiirissä.

(MTV3)

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.