Mainos

Hepatiittiepidemian alkuperä on yhä epäselvä

Suomessa sairastui keväällä 13 henkeä hepatiitti A:han. Tartunta oli saatu Suomessa. Syytä sairastumiseen ei ole löytynyt.

Sairastuneista tehtiin epidemiologinen selvitys, jonka perusteella kyse oli suuremmasta pohjoismaisesta epidemiasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan sairastuneita todettiin myös muissa Pohjoismaissa. Sairastuneita oli Tanskassa 67, Ruotsissa 17 ja Norjassa 7.

Tanskalaisten johtaman tutkimuksen perusteella aiheuttajaksi epäiltiin pakastemansikoita, mutta virusta ei saatu osoitettua marjoista.

Suomessa ei ole todettu uusia varmistettuja tapauksia toukokuun jälkeen lukuun ottamatta yhtä varusmiestä Karjalan Prikaatissa.

Epidemian selvittely jatkuu ja uusista epäilyistä pyydetään edelleen ilmoittamaan THL:n tartuntatautilääkärille.

Myös USA:ssa on todettu samankaltaisen kannan aiheuttama epidemia, jonka syyksi epäillään granaattiomenan siemeniä pakastemarjasekoituksessa. Italiassa ja Irlannissa on todettu pakastemarjojen välityksellä levinnyt hepatiitti A -epidemia, jonka aiheuttaja oli eri kanta kuin pohjoismaisessa epidemiassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.