Mainos

Hesy: Älä koskaan osta mitään eläintä säälistä

Helsingin eläinsuojeluyhdistys varoittaa pentutehtailijoista ja epämääräisistä koirakauppiaista. Suomessakin toimii arvioiden mukaan noin kaksikymmentä hämäräkauppiasta.

Älä ikinä ota eläintä säälistä, painottaa Hesy kannanotossaan. "Pelastamalla" koiran pentutehtaasta tai hämäräkauppiaalta vapauttaa tilaa jälleen uudelle koiralle ja siten tukee toiminnan jatkumista. Näin aiheuttaa paljon pahaa kaupattaville koirille.

Pennut voivat olla sisäsiittoisia ja ne usein vierotettu emosta liian aikaisin, mikä saattaa aiheuttaa ongelmakäytöstä. Pahimmillaan on vaara, että koira levittää rabiesta tai muita ihmisellekin vaarallisia tauteja.

Hesy kehottaa ilmoittamaan epämääräisestä kauppiaasta tai kasvattajasta oman kunnan virkaeläinlääkärille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.