Mainos

Hevosenlihaskandaali ei hetkauta suomalaisia

Euroopassa vellova hevosenlihaskandaali ei hetkauta suomalaisia. Kuluttajat haluavat tietysti tietää mitä syövät sekä olla varmoja siitä, että tuotteen selostuksessa lukee juuri oikea sisältö.

– Kyllä hevosenliha on erinomaista, erityisesti pihvinä ja suolalihana, kertoo liha-asioiden asiantuntija ja kauppias Veijo Votkin.

Samaa mieltä ovat monet asiakkaat.

Findus Nordicin toimitusjohtaja Jari Latvanen puolestaan kertoo MTV3:n haastattelussa olevansa huolissaan yrityksestä brändistä, vaikka nyt kyseessä olikin vain yksi 50:stä heidän myynnissä olleesta mikroateriasta. Tuotetta ei ole myynnissä Suomessa.

– Me olemme uhreja tässä, sillä meille valehdeltiin lihan tulevan Ranskasta. Meidän sopimuksessa lukee, että naudanliha täytyy tulla Ranskasta, Itävallasta tai Saksasta. Ja nyt paljastuukin, että se on Romaniasta ja kaiken lisäksi hevosta eikä nautaa. Tässä on tapahtunut monta rikosta ja me aiomme viedä alihankkijamme oikeuteen. Ja itse asiassa me itse löysimme tämän koko virheen laadunvalvonnassamme, sanoo toimitusjohtaja Jari Latvanen Findus Nordicista.

Hankinnassa välikäsiä

Hevosenlihan hankinnassa on useita välikäsiä. Findus Nordicin alihankkija on Ranskassa. Sieltä tätä nyt kaupoista eri puolilla Eurooppaa poisvedettyä "naudanlihalasagnea" on lähtenyt viiteentoista maahan, mm. Britanniaan. Ateriat valmistetaan Luxemburgin tehtaalla, jonne lihaa tulee kyproslaiselta välittäjältä. Se puolestaan käyttää hollantilaista välittäjää, joka tilaa lihaa Romaniasta. Siellä kun hevosenlihan hinta on romahtanut, koska laki on kieltänyt hevoskärryt valtateiltä.

Romanian pääministeri sanoi tänään tuohtuneena, että heillä ei mitään laitonta ole tehty. Skandaalin jälkipyykkiä käydään vielä pitkään.

– Tänään emme syytä ketään. Alusta alkaen olen sanonut, että ensin tutkitaan ja sitten määrätään sanktioita. Ne, jotka ovat huijanneet, saavat kunnon tuomiot, sanoi Ranskan maatalousministeri Stephane le Foll tänään.

Ruotsissa puolestaan Elintarvikevirasto sanoo, että Findus on kantanut osan vastuustaan, mutta ei kokonaan.

– Heidän pitäisi olla varmoja tuotteistaan, jotta meitä ei huijata. Ja tässä selvästikin hevosenlihaa oli tuotteissa, jossa sitä ei pitäisi olla, sanoo Peter Bradenmark Ruotsin elintarvikevirastosta.

Britti karsastaa hevosenlihaa

Hevosenlihaskandaali on paisunut osaltaan siksi, että Briteissä on tabu syödä hevosenlihaa. Aivan kuten Yhdysvalloissa katsotaan karsaasti poronlihan syöntiä. Se on heille lähes sama kuin Petteri Punakuonon syöminen. Suomessa hevosenliha maistuu, erityisesti leikkeleissä ja meetvurstissa.

– Kyllä hevosenliha pihvinäkin on erinomaista, kylmäsavustettuna myöskin ja miksei myös joissain meetvurstilaaduissa, sitä annetaan ihan maun takia. Hevosenlihaa on edelleen vaikea saada riittävästi, sen saanti on satunnaista ja jostakin käsittämättömästä syystä yhteiskunta antaa edelleen sitä haudata maahan. Meillä on itsekin tällä hetkellä kolme hevosta, Suomen hevosta ja ravihevosia kaikki, kyllä me niitä pidämme ja arvostamme, mutta syömme myös hevosenlihaa, kertoo tunnettu liha- ja makkarakauppias Veijo Votkin MTV3:lle.

- Kyllä minulle hevosenliha maistuu, nimenomaan suolalihana. Pieni pala jääkaapista melkeinpä päivittäin, kertoo Votkinsin asiakas Einar Tasavuo. Samoin Esa Lahtelalle hevosenliha maistuu, vaikka ei aina tiedä sitä meetvurstissa syövänsä.

– Maalaispoika kun olen, niin kyllä syön. On sitä meillä ennenkin syöty, kertoo Esa Lahtela.

Hakaniemen hallin lihakauppa Hakkaraisen kauppias Timo Virtanen kertoo myös, että hevosenliha on ihan kysyttyä tavaraa, varsinkin pihveinä. Aina sitä ei ole tarjolla, mutta eivät suomalaiset hevosenlihaa karsasta. Perheen pienimmäiset saattavat joskus vähän epäillä, kertoo Virtanen. Joka tapauksessa suomalaiset ovat samaa mieltä siitä, että asiakkaan täytyy tietää, mitä saa, eli sitä pitää saada, mitä tilaa.

– On erittäin väärin, että lihan väitetään olevan jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Jos luulee ostavansa nautaa, niin sitä sen sitten pitäisi olla, sanoo lihatiskillä tänään asioinut Nina Patkai.

Katso Tanja Huutosen juttu (Kymmenen uutiset 11.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.