Mainos

Hidas käsittely viivyttää sukupolvenvaihdoksia maatiloilla

Suomen 15:ssä TE-keskuksessa käsittelyä odottaa noin tuhat maatilojen sukupolvenvaihdoshakemusta, joista kolmannes on Länsi-Suomen alueelta.

Maatalouskomissaari Franz Fischler moitti vuosi sitten Suomen vierailullaan Suomea sitä, että se ei hyödynnä täysimääräisesti EU:n eri rahoitusmahdollisuuksia.

Arvostelu johti siihen, että Suomen valtio korjasi rahoituskehystään ja lähetti paperit EU:n hyväksyttäväksi. Paperit ovat edelleen Brysselissä ja EU:n tahmea päätöksenteko on aiheuttanut muun muassa sen, että lähes tuhanteen nouseva maatilojen sukupolvenvaihdoshakemusmäärä on odottanut käsittelyään jo puoli vuotta.

Suomen 15:ssä TE-keskuksessa käsittelyä odottaa noin tuhat sukupolvenvaihdoshakemusta, joista noin kolmannes on Länsi-Suomen alueelta.

Yritystutkija Heikki Mäntykoski Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksesta korostaa, että sukupolvenvaihdos on maatalouden perusasiota.

- Se on kaiken perusta ja siitä lähdetään liikkeelle. Kaikkien intressien toivomus on, että Suomeen saataisiin uusia maatalousyrittäjiä, Mäntykoski toteaa.

Odottamattoman pitkäksi venyneet käsittelyajat tuottavat tuskaa sekä nuorelle maatalousyrittäjäksi aikovalle viivästyneinä investoiteina että väistyvälle polvelle tilasta irtautumisessa. Mäntykosken mielestä tilanne on paha silloin, jos sukupolvenvaihdoksesta tulevaa pääomaa on sijoitettu eteenpäin esimerkiksi tilasta luopuvien asuntoon, joka on ostettu tilakaupan yhteydessä.

Hakemussumaa TE-keskuksissa toivotaan päästävän purkamaan marraskuun aikana.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 27.10.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.