Mainos

Hiihtoliiton kirjanpidon takavarikkoaika umpeutui

Hiihtoliiton kirjanpidon takavarikon aikaraja umpeutui tänään. Keskusrikospoliisin Jyväskylän yksikön ja Hiihtoliiton johdon välisen sopimuksen perusteella kirjanpito jää kuitenkin vielä toistaiseksi poliisin haltuun, vaikka takavarikkopäätös ei enää ole voimassa. Tutkimuksia johtavan rikosylikomisario Pauli Huuskosen mukaan kyseessä on lähinnä tekninen toimenpide.

-Varsinainen kirjanpidon tarkastus on jo toimitettu. Kirjanpitoa pidetään poliisin hallussa mahdollisia lisätarkistuksia varten, Huuskonen sanoo.

Huuskosen mukaan tutkintapöytäkirjat pyritään lähettämään asianosaisille loppulausuntoja varten maaliskuun loppuun mennessä. Kirjanpitoselvitysten sisällöstä ja tuloksista tiedotetaan sen jälkeen, kun tutkinta on saatu päätökseen.

Keskusrikospoliisi takavarikoi Hiihtoliiton kirjanpidon viime vuoden kesäkuussa. Lokakuussa Jyväskylän käräjäoikeus jatkoi poliisin pyynnöstä takavarikkoa neljällä kuukaudella. Takavarikko oli seurausta Lahden MM-kisoissa paljastuneista doping-tapauksista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.