Mainos

Hiihtoloma Alpeilla: Herätyskellona aurinko

Marita Hyttinen lähettää terveisiä Suomeen Sveitsin Alpeilta. Villarsin kylässä lomailevaan seurueeseen kuuluvat Maritan ja hänen avomiehensä lisäksi alakouluikäiset pojat Olli ja Leo.

Perheellä on joka vuosi tapana lähteä viikoksi laskettelemaan tai hiihtämään, ja tänä vuonna kohteeksi valikoitui Sveitsin Villars hyvien kulkuyhteyksien takia. Tavoitteena oli löytää paikka, jossa olisi sopivasti vaikeita ja helppoja rinteitä. Villars löytyi netistä selailemalla. Ensin perhe hankki lennot Geneveen ja sen jälkeen majoituspaikan kylästä.

Operaatio suksivuokraus

Ensimmäinen lomapäivä meni Hyttisen mukaan ihmetellessä, mutta sen jälkeen ovat upea keli ja hyvässä kunnossa olevat rinteet kutsuneet laskijoita. Hän itse tosin sai suksivuokraamosta ensimmäisenä päivänä liian lyhyet sauvat ja päättikin seuraavana aamuna kysyä hieman pidempiä.

- Ranskaa en hirveän hyvin osaa, mutta kuitenkin ajattelin, että sain sanottua sen viestini. Mutta sitten loppujen lopuksi huomasin tuolla rinteessä, että ne oli vielä eilisiäkin lyhyemmät, Hyttinen nauraa.

Herätyskellona aurinko

Herätyskello on jätetty kotiin, mutta lomalaiset heräävät auringon noustessa puoli kahdeksan aikaan. Paikallisista herkuista koostuvan mökkiaamupalan jälkeen lähdetään rinteeseen, jossa hujahtaa koko päivä. Lounasta perhe syö rinnekahvilassa, tarjolla on useimmiten soppaa tai poikien herkkuja hampurilaisia. Alkuillasta perhe palaa mökille kilpaillakseen siitä, kuka ehtii ensimmäisenä kuumaan kylpyyn.

Hintavat pizzat - mutta loma on loma

Hintatason Hyttinen kertoo olevan Villarsissa melko korkea, esimerkiksi pizzat maksavat 14–25 frangia (n. 11–20 euroa). Perhe on kuitenkin ajatellut, että viikon lomalla ei ole niin väliä, onko euron halvempaa tai kalliimpaa. Hyttiselle tärkeintä onkin irtautua lomalla arjesta.

- Parasta on tässä viikossa minun kannaltani se, että unohdan täysin työt. Ei katsota kelloa ja nautitaan olosta. Saa olla perheen kanssa ja saa levätä, se on tärkeintä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.