Mainos

Hiihtolomaliikenne yhä vilkasta

Hiihtolomien meno- ja paluuliikenne on ollut tänäänkin vilkasta.
Nelostiellä Orimattilassa viime öisen rekkaonnettomuuden raivaustyöt aiheuttivat pariksi tunniksi kilometrien pituisen jonon Etelään hiihtolomalta palaaville.

Paperilastissa ollut rekka kaatui tien kaistojen väliin, ja sen lastia alettiin purkaa iltapäivällä puoli viideltä.

Joensuussa neljä ihmistä vietiin sairaalaan, kun henkilöauto ja säiliöauto törmäsivät kuutostiellä iltapäivällä. Loukkaantuneet olivat henkilöautossa.

Säiliöauto kuljetti polttoöljyä, mutta Joensuun pelastuslaitoksen mukaan törmäys ei aiheuttanut vuotoja eikä muutakaan vaaraa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.