Mainos

Hiihtoloman sää: Alkuun kylmenevää, sitten keväistä – katso paikkakuntasi ennuste

Viikonloppuna käynnistyvä etelän koululaisten hiihtoloma alkaa näillä näkymin viilenevällä säällä, mutta ensi viikolle ennustetaan jälleen keväisiä päiviä.

Sää jatkuu vaihtelevana. Tänään päivä on ollut laajalti aurinkoinen ja lämmin. Eilen ja tänään on mitattu jo paikoin 8-9 asteen lämpötiloja. Eilisen korkein lukema oli Kaarinan 9,6 astetta, tänään ainakin Porvoossa on mitattu 9 astetta, Virolahdella ja Espoossa yli 8 astetta.

– Sää on siis ajankohtaan nähden lämmintä. Oulun korkeudella on runsaampaa pilvisyyttä ja siellä tulee joitain sateita. Ensi yönä mennään laajalti pakkaselle ja Lapin yli kulkee sateita, enimmäkseen lumisateita, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Torstai on astetta viileämpi päivä, mutta yhä ollaan plussalla Etelä-Lappiin asti. Päivä on keskiviikkoa pilvisempi. Tuuli voimistuu Lapissa ja lumikuuroja tulee siellä paikoin.

Sää kylmenee väliaikaisesti

Loppuviikolla sää kylmenee. Perjantai on jo pakkaspäivä aivan etelä- ja lounaisrannikkoa lukuun ottamatta. Viikonloppuna tuuli kääntyy puhaltamaan pohjoisesta ja idästä. Sunnuntaina koko maassa ollaan pakkasella. Etelässä pakkanen on heikkoa, maan keski- ja pohjoisosassa ollaan 10 pakkasasteen molemmin puolin. Viikonlopun aikana heikkoja lumi- ja räntäsateita voi kulkea maan etelä- ja keskiosan yli.

Myös maanantai näyttää pakkaspäivältä. Ensi viikon ennuste on vielä epävarma, mutta tämän hetken ennusteen mukaan sää lauhtuu uudelleen tiistain tienoilla.

– Tuuli kääntyisi puhaltamaan lännestä. Ensi viikon puolivälistä lähtien voisi taas olla föhntuulta eli aurinkoista ja ajankohtaan nähden lämmintä. Pohjoiseen voi kuitenkin tulla sateita. Etelä- ja lounaisrannikolla lumet saattavat huveta, toteaa Markus Mäntykannas.

Katso hiihtoloman paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolta Suomeen ja maailmalle.

Katso ylhäältä videolta loppuviikon ja ensi viikon ennuste sekä alta lähipäivien alueelliset ennusteet ja tietoa föhntuulesta.


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.