Mainos

Hiljainen hetki Aasian uhrien muistoksi

Euroopan unionin maat hiljenivät tänään muistamaan Aasian luonnonkatastrofin uhreja. Valtakunnallinen muistojumalanpalvelus pidetään huomenna Turun tuomiokirkossa.

EU-maissa vietettiin hiljainen hetki Aasian uhrien muistoksi. Suomessakin hiljennyttiin puolilta päivin kolmeksi minuutiksi.

Helsingin keskustassa Kolmen Sepän patsaalla vain osa kulkijoista kunnioitti kolmen minuutin muistohetkeä hiljentymällä ja pysähtymällä kadulle. Toiset kuitenkin jatkoivat keskeytyksittä ja puhellen matkaansa. Myös HKL:n raitiovaunut, bussit ja metrojunat seisahtuivat kello 12.

Aasian katastrofin uhrien määrä voi YK:n mukaan nousta jopa 240 000:een. Ulkomaalaisia on edelleen kateissa yli 10 000. Esimerkiksi Thaimaassa kuolleista noin 5 200 ihmisestä arviolta puolet on ulkomaalaisia.

Yhdysvaltain kansalaisia on tuoreimpien tietojen mukaan kateissa runsaat 4 000. Ruotsi on laskenut kadonneiden kansalaistensa määrää noin 1 900:aan ja Norja 88:aan. Tanskalaisia on kateissa Kaakkois-Aasiassa 60 ja suomalaisia 177.

Monissa maissa myös suruliputettiin

Kolmen minuutin hiljainen hetki vietettiin koko EU:n alueella ja monessa maassa myös suruliputetaan. Suomessa ei kuitenkaan lippuja laskettu puolisalkoon, sillä suruliputus järjestettiin jo lauantaina.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja toivoi aamulla, että hiljentymällä muistetaan erityisesti niitä uhreja, jotka menettivät katastrofissa kaiken:

- Varmasti jokainen käy tätä hyvin henkilökohtaisesti läpi, koska tämä on koskettanut niin monia, joitakin henkilökohtaisesti jonkun läheisen mukana olleen kautta. Myöskin toivomme ajatuksia niille, jotka edelleen koittavat rakentaa uuden elämän alkua hyvin katastrofaalisissa olosuhteissa, ovat menettäneet kotinsa, lähimmäisensä ja tarvitsevat vuosiksi vielä tukea.

Muistojumalanpalvelus Turussa

Valtakunnallinen ekumeeninen muistojumalanpalvelus Aasian katastrofin uhreille pidetään Turun tuomiokirkossa huomenna, loppiaisena 6. tammikuuta. Muistojumalanpalvelukseen osallistuu valtion korkein johto.

Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan Turun tuomiokirkon muistojumalanpalveluksessa jaetaan yhteinen suru, mutta myös etsitään toivoa tulevaisuuteen:

- Hiljennytään sekä ilmaisemaan ja toteuttamaan sisältä kumpuavaa surua, mutta myös samalla etsimään niitä toivon merkkejä, toivon mahdollisuuksia, joita nyt tänä aikana täytyy meidän kaikkien, niin surevien kuin heidän omaistensa ja läheisien olla etsimässä ja jakamassa myöskin. Siis ei vain tätä surua vaan olemme jo myöskin yhdessä etsimässä toivoa.

Tilaisuus yhdistetään juhlajumalanpalvelukseen, joka avaa kirkon 850-vuotisjuhlavuoden. Alkuperäistä ohjelmaa muutetaan sopivaksi tilaisuuteen ja esimerkiksi avajaisiin suunniteltu esitys Valon kantaja siirretään pääsiäiselle.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.