Mainos

Hillat mätänevät soille

Arvokkaista marjoista jää jopa 80 prosenttia poimimatta.

Arvokkaan hillan eli lakan sato on tänä vuonna ollut paikoin runsas. Hilloista kuitenkin vain murto-osa poimitaan. Jopa 80 prosenttia marjoista jää soille mätänemään.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkijan Kauko Salon laskelmien mukaan hyvänä hillavuonna marjaa kerätään jopa 30 miljoonaa kiloa. Hilla onkin Lapin läänin asukkaille tärkeä lisätulonlähde.

- Sehän vaikuttaa, jos ihmiset poimivat sellaista 50-60 kiloa. Se jo vaikuttaa täkäläisissä ihmisissä hyvin paljon toimeentulon suhteen, Salo toteaa.

Poimijoille on maksettu tänä vuonna hillasta noin 8 euroa kilolta. Marjan torihinta sen sijaan on ollut reilusti yli 10 euroa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 19.08.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.