Mainos

Himanen esittelee kohuselvitystään ensi viikolla

Filosofi Pekka Himanen esittelee tulevaisuusselvitystään Suomessa kolmessa tilaisuudessa 12., 15. ja 16. huhtikuuta. Himanen kertoo, kuinka kohuttu selvitys on edistynyt. Asiasta kertoi tänään Helsingin Sanomat.

Hallituksen Himaselta tilaama, 700 000 euroa maksava hanke nousi uudelleen julkisuuteen helmikuussa, kun tutkivaan journalismiin erikoistunut Long Play julkaisi aiheesta artikkelin. Hanketta ei kilpailutettu, ja noussut kohu on ollut kiusallinen erityisesti pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.). Ulkomailla tiiviisti pysynyt Himanen ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa lainkaan.

Tulevaisuusselonteon ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Lindroos kertoi STT:lle, että ainakin osa tilaisuuksista on seurattavissa suorana netistä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.