Mainos

Hinaaja upposi Airistolla

Pieni hinaaja upposi Airistolla eilisiltana. Eeva-nimisessä hinaajassa yksin ollut kuljettaja onnistui pelastautumaan aluksensa vetämälle ponttonille.

Poliisivene poimi kuljettajan kyytiinsä ja ponttonin hinaukseen viime hetkellä juuri ennen sen ajautumista rantakivikkoon Airismaan koillispuolella.

8,5-metrinen Eeva upposi Iso-Tervin länsipuolella noin kello 21.00. Kuljettaja ehti ajelehtia 5 x 8 -metrisellä ponttonilla reilun tunnin ennen kuin hän soitti ja pyysi apua palokunnan hälytyskeskuksesta.

Turun poliisivene ja pelastusalus Rajakari lähtivät heti etsimään miestä. Hän oli märissään ja kylmissään, mutta muuten hyvässä kunnossa. Rajakari jatkoi hinausta Turkuun. Hinaajan tarkkaa uppoamispaikkaa ei vielä tiedetä, sillä pelastushetkellä oli jo pimeää. Oletetulla uppoamispaikalla on arviolta 50-60 metriä syvää.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.