Mainos

Hirsitalorakentamista uhkaavat vaikeat vuodet

Uuden hirsitalon uskotaan maksavan kohta jopa 20 000 euroa nykyistä enemmän. Rakennusten kiristyvät energiatehokkuusmääräykset edellyttävät hirsitalonvalmistajilta vuonna 2010 mittavia lisäeristyksiä, jotka nostavat talojen hintoja selvästi.

Myös muita uudisrakennuksia koskevat vaatimukset tiukentuvat, mutta hirsitalojen kustannukset nousevat lisäeristeiden ja tehokkaampien ilmanvaihtolaitteiden vuoksi muita talotyyppejä enemmän.

Lausuntokierroksella olevalla lakiesityksellä pyritään uusien talojen energiatehokkuuden parantamiseen ja sitä kautta kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Vielä alkukesästä hirsitaloteollisuus pelkäsi tiukkojen vaatimusten nostavan talojen hinnan kuluttajien ulottumattomiin ja uhkaavan jopa koko alan olemassaoloa. Juuri ennen lausuntokierrokselle lähtöä esitykseen kuitenkin lisättiin hirrelle erityisvapauksia.

- Helpotus johtui hirsirakentamiseen liittyvistä erityispiirteistä. Tiedetään, että hirteen sitoutuu hiiltä, ja haluttiin, että massiivihirsirakenne olisi edelleen mahdollista toteuttaa, kertoo yli-insinööri Pekka Kalliomäki ympäristöministeriöstä.

Asiakas maksaa lisähinnan

Hirsitalorakentajat ovat laskeneet, mitä esityksen mukaiset vaatimukset käytännössä tarkoittavat.

- Kuluttaja joutuisi maksamaan enemmän kuin aikaisemmin. Se tarkoittaisi 10 000-20 000 euron lisähintaa 150 neliön hirsitalolle, arvioi Honkarakenteen toimitusjohtaja Esko Teerikorpi.

Alalla uskotaan, että kiristyvien säädösten ja nousevien hintojen vuoksi hirsitaloteollisuudella voi olla edessään hankala jakso.

- Kyllä me varmaan aika kriittisellä polulla ollaan. Määräykset sitovat tiukasti, minkälainen rakennuksen täytyy olla, joten vaihtoehdot jäävät asiakkaillekin aika vähiin, sanoo Kontiotuotteen suunnittelupäällikkö Mikko Löf.

Rakentajat haluavat kokonaisuuden arviointia

Hirsirakentajat toivovat, että vuonna 2012 alan tilanne helpottuisi, kun energiatehokkuusmääräyksiä rukataan seuraavan kerran. Määräykset tiukentuvat edelleen, mutta myös laskentaperiaatteet muuttuvat, kun rakennusten käyttämät energianlähteet huomioidaan kokonaisuuden arvioinnissa.

- Vuoden 2012 määräykset eivät pelota. Meitä vain huolettaa, että pysymme sinne asti hengissä. Tavoite on, että silloin otettaisiin oikeasti kantaa hiilidioksidipäästöihin ja katsottaisiin tuotteen koko elinkaari. Eli miten se on käyttänyt energiaa ja tuottanut päästöjä myös valmistuksen yhteydessä, sanoo Kontiotuotteen toimitusjohtaja Jalo Poijula.

- Nythän jotkut teräsrakennukset pärjäävät laskelmissa ihan hyvin, vaikka niiden valmistuksessa energiankäyttö on aivan valtavaa, hän jatkaa.

Myös Honkarakenteessa uskotaan, että hirren asema vahvistuu, kunhan huomio kiinnitetään kokonaisuuteen. Myös uusiutuvan energian käytön toivotaan vaikuttavan lämmöneristysvaatimuksiin.

- Vuotta 2012 ei pidetä pahana, koska silloin varmaan huomioidaan koko elinkaari. Tämä ylimenokausi meidän pitää nyt elää, mutta mahdollista on, että 2012 vähennetään eristyksiä ja mennään takaisin nykyiseen tilanteeseen, Esko Teerikorpi arvelee.

Ympäristöministeriöstä kuitenkin tyrmätään nämä ajatukset:

- Niin ei tule käymään, kiistää yli-insinööri Pekka Kalliomäki ajatukset eristyksen vähentämisestä.

Hän ei myöskään usko tuotteen koko elinkaaren arviointiin.

- Seuraava vaihe pitää sisällään rakennusten energiantuottamisen, mutta siihen ei vielä kuulu rakennusmateriaalien tai niiden valmistuksen energiasisältö. Tällä aikajänteellä siihen ei ole eväitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.