Mainos

Hirviltä viedään joulurauha

Metsästyskauden pidentämisen toivotaan vähentävän hirvien aiheuttamia metsävahinkoja.

Hirven sallittu metsästysaika pitenee tästä syksystä alkaen kahdella viikolla. Valtioneuvoston tänään hyväksymän metsästysasetuksen muutoksen myötä hirveä saa metsästää syyskuun viimeisestä lauantaista uudenvuodenaattoon saakka. Aiemmin metsästysaika on päättynyt joulukuun puolivälissä.

Muutoksen myötä hirveä on mahdollista metsästää aiempaa paremmin sen talvehtimisalueilla, minkä uskotaan vähentävän hirvien puustolle ja taimikoille aiheuttamia metsävahinkoja. Tällä vuosituhannella vahingot ovat olleet noin 3-5 miljoonaa euroa vuodessa.

Metsästysasetusta muutettiin myös niin, että jatkossa muun muassa metsäjäniksen, oravan, näädän, kanadanmajavan ja metsäkauriin metsästämiseen niiden rauhoitusaikana myönnettävät poikkeusluvat käsitellään maa- ja metsätalousministeriön sijaan alueellisissa riistanhoitopiireissä. Lupia on myönnetty muutamia kymmeniä vuodessa haittayksilöiden poistamiseen.

Lisäksi asetusmuutoksella kielletään haahkan, telkän, tukkakoskelon ja isokoskelon kevätmetsästys. Viime vuoteen saakka Etelä- ja Lounais-Suomen saaristossa sallittu eräiden riistalintujen kevätmetsästys oli EY:n tuomioistuimen joulukuussa 2005 antaman päätöksen mukaan EU:n lintudirektiivin vastaista. Muutoksen jälkeen enää allin kevätmetsästys on saaristossa rajoitetusti sallittua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.